pukumiesten kansanjuhla

viime viikolla oli slush.
pukumiesten kansanjuhla.
investointibileet.
paikalla startup-yrittäjiä jotka etsii rahaa
paikalla sijoittajia jotka etsii paikkoja mihin rahojaan laittaa
paikalla myös pukumiehiä, jotka ovat saaneet työpaikkansa maksamaan liput tähän sirkukseen.
paikalla myös pukumiehiä jotka eivät ole saaneet työpaikkaansa maksamaan lippuja tähän sirkukseen.
maksavat siis itse.

mutta oi vilken konsepti!
ihmiset saavat kaulaansa lapun missä lukee heidän nimensä.
ison lapun.
samanmoisen, mikä meidät laitettiin askartelemaan lukion ensimmäisellä luokalla kun nahkiaisia vietettiin.
viikko piti kulkea tämä lappu kaulassa koulussa, tai muuten tuli runtua.
(lappu toki otettiin heti pois kaulasta, kun vanhempia lukiolaisia ei ollut enään paikalla.)
ei slushin lappua.
slushin lappua ei oteta pois kaulasta.
naiset ja miehet rinta rottingilla kulkevat takki auki, että kanssaihmiset tajuavat, että nyt ollaan tekemisissä henkilön kanssa joka-on-käynyt slushissa.
osa ihmisistä saa kiksejä pukeutuessaan uniformuun.
osa ihmisistä saa kiksejä nähdessää uniformuja ihmisten yllä.
pukumiehet saa kiksejä pitäessään slushin logolla varustettua nimilappua kaulassaan.
saavat myös kiksejä nähdessään henkilön, jolla on slushin logolla varustettu nimikyltti kaulassa.

se että pukumies menee slushiin ja tuuttaa somen täyteen on tuttu kuvio.
siinä on kaikki sama kuin punavuorelaisessa joka kartaa jopolla fjällrävenin epämukava reppu selässään flowhun.

arvostan molempia.

minäkin haluan luoda brändin, sellaisen mitä ajatellessa kaikki saa pieniä orgasmeja, koko ajan.

Puhelakko

Mulla alko viime viikolla kurkkuun pistämään, melko kivuliaasti.
Lämmöt nousi ja ääni meni.
Lepäsin pari päivää.
Helpotti.
Tuli bileet.
Paheni.
Kävin sitten maanantainaa lääkärissä ja mulle puski puhelakko.
Urheilukielto ja puhelakko.
Suomeks siis myös saikku.
Elä rasita kurkkua.
Enhän mä rasittais, mutta...

Koko päivä mennyt hyvin.
Pari puhelua olen tekstiviestillä ohjannut eteenpäin.
Sitten pam, lapset pääsi koulusta.
Äiti äiti äiti...
Arvaa mitä?
Tämän lisäksi ne tappelun äänet ja pieni itku.
Puhua en saa mutta huutaa pitäis...
Tästä selvittiin jotenkuten.
Sitten soi puhelin.
Mies.
Mies tietää että en saa puhua.
"Moi miten sul on päivä menny?"
Hmmph hmmph hmmph.
Sitten se yritti lähtee jotain keskusteluu avaamaan.
Jos oisin voinu puhua, oisin jo alkanut huutamaan...

Eipä siinä.
Näistäkin selvittiin, kunnes mies meni kauppaan.
Puhelin soi.
"Hei mites tehtäskö huomenna osso puccoo?"
Siinä kohtaa en pystyny enään olemaan...
Mitä vittua. Meillä ei oo KOSKAAN IKINÄ tehty osso puccoa, mutta tänään kun mä en saa enkä halua puhua, sä päätät että on se hetki kun sä soitat kaupasta mihin sä oot menny 5minuuttia sitten rupatellakses Osso pucosta.

Onko tekstarilla jättäminen rumaa?