keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kasvatus

Kyllä ei lapset opi olemaan kaupassa jos niitä ei oteta kauppaan mukaan.
Joo totta.
On se vaan perkele, kun kuvitellaan, että ne kakarat mitään käytöksestä oppii jos niiden antaa juosta palmikko pitkänä pitkin hyllyvälejä.

Et sitte ne on yks päivä et skädäm. 
Koska sain kaksi vuotta juosta pilli punasena pitkin Ikeaa ja kiipeillä pitkin hyllyjä, ni nyt osaan käyttäytyä.

No kuulkaas murmelit.
Ei se niin mee.
Hajotkaa kakaroihinne.
Mä ainaki hajoon niihin.

maanantai 17. marraskuuta 2014

valokuvia, minusta ja minusta

voe herra mun vereni.
näin itsestäni valokuvan vuodelta 2007 tai kaheksan.
en minä joka vuotta voi muistaa.

kuitenkin aikuisena.

olin siinä niin pieni.
niin pieni kuin ihminen voi olla tonnikala-olut dieetillä.
näytin mielestäni jopa hieman sairaalta.
niin siraalta kuin ihminen joka on tonnikala-olut diettillä näyttää.

sitten rupesin syömään terveellisesti.
nyt se pienuus on vain haave.
kaukana siintävä piste.

mutta tänään se alkoi.
kisa.
miten voittaja ratkaistaan, sitä ei ole vielä päätetty, mutta muuten säännöt on kunnossa.
meitä on kolme.
minä, mies ja veli.

se kuka häviää, joutuu maksamaan ravintolareissun.
miehen mielestä tää on epäreilua.
jos hän häviää, hän maksaa.
jos mä häviän, hän maksaa.
perus.

mutta nyt siis aloitan taas tonnikala-olut dieetin, koska todistetusti se toimii.

torstai 13. marraskuuta 2014

salipukeutuminen

paljon puhutaan siitä salipukeutumisesta.
laitetaanko se napapaita ku mennään rautaa nostamaan.
ihan itteensä varten tietenkin.
että näyttää paremmalta.
kivemmat saliselfiet.
peilin kautta, tietenkin.

noista en tiiä, mutta yks vinkki on.
stringit ja kyykkäys.

vähän ku kaurapuuro ja silakka.
kuulostaa yhdistelmänä pahalta,
on yhdistelmänä paha.


tiistai 11. marraskuuta 2014

se on se romantiikka

ai mitä oon tänä vuonna tehny?
kaiken muun lisäks mä oon lukenu hurjana kirjoja.
yllättävän paljon jopa.

mutta taas tuli vastaan se kirja, missä illuusio ei muutu todeksi.
elokuviakin näistä on tehty.

juoni on hyvä.
tyttö tapaa pojan.
tyttö ihastuu.
poika ihastuu.
jotain saavuttamatonta.
sitten jännitystä, kihelmöintiä.
hengityskatkoja.
väristyksiä.
perhosia mahassa.
tyttö saa pojan.
poika saa tytön.

sitten se kirja loppuukin.
mitä sen jälkeen tapahtuu kun lupaukset on kuiskattu?
jos siitä kerrottas laajemmin, tajuaisi kaikki dumpata sen tyypin, ja alkaa tapailemaan uusia.

uusia perhosia mahassa.
ei kinaa kaupassa käynnistä.
ei kinaa laskujen maksuista.

ei siinä mitään, en mäkään jaksais lukea kirjaa meiän arjesta.
ainakaan sitä pitkää versiota.
jonku stand-up shown voisin kuunnella.
onhan tässä tapahtumia.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Urkkalakko

Kävin viime sunnuntaina urheilussa,
CrossFit tunnilla, Kotkassa, koska tunti oli ilmainen, tai käyttäkäämme sanaa maksuton.
Enpäs olekaan pitkään aikaan kyykännyt.
Nyt olen.
1,5h jalkateeniä.
Enpäs olekkaan koskaan omistanut niin tulehtuneita lihaksia, että viikkoon en voinut tehdä mitään. 
Jalat lähti alta kävellessäkin.

Nyt pystyy jo olemaan.
Suosittelen Kotkassa käyntiä kaikille.
Oppii arvostamaan elämäänsä ihan uudella tavalla.