yksinäisyys

helmikuu.
hiihtoloma meni.

tämän huomaa parhaiten siitä, että olen taas ainoa paksukainen aamuisin salilla.
muut on hoikkia ja lihaksikkaita.
mä oon pötkö ja piilolihaksikas.
ne kaikki mahtuis mun toiseen lahkeeseen.

tulkaa mun makkaramahakolleegat takaisin!
en halua olla yksin iso!

Onko mahdollista, että ne kaikki muut laihtu jo?

onhan se niinkin

hirveetä vitutusta.

paino junnaa, jopa nousee.

mutta muutokset kropassa on selkeät.

mielestäni  kasvoni ovat kavenneet (ei, kukaan muu ei ole huomannut kuin minä).

tissit ovat kavenneet (tämä saattaa olla huomoitu, onneksi ei kommentoitu).

ihan sama.

mä nyt pistän menemään näissä farkuissa, jotka on niin kireet että perha ja maksa on sulautumassa yhteen.

Sinnillä Sinnillä!

Kaikki sen tietää, että laihtuminen vaatii sinnikkyyttä.

Pitää jaksaa ja malttaa.

Tehdä duunia.

Välillä kirota.

Syödä vähemmän ku kuluttaa.

Mitä näitä nyt on...

Kävin aamulla vaa'alla, taas.

Paino oli noussut edellispäivästä.

NOUSSUT!

400g mutta kuitenkin.

Ei todellakaan voinut olla mahdollista, joten menin vaa'alle uudestaan.

600g lisää. Olin tässä välissä jopa kävellyt eteiseen ja takaisin, eli kuluttanut, eli mitä vittua!

Yht'äkkiä paino oli kilon, 1000 yksikköä enemmän kuin eilen.

Alkoi taistelu, jota en ajatellut luovuttaa.

Eikun uudet lukemat kehiin.

Paino tippui 400g, mutta vieläkin oli korkeampi kuin edes eka punnitus...

Käänsin vaa'an toiseen suuntaan (koskaan ei näistä kuiden ja mattojen asennoista tietää) ja kappas! 800g lähti, eli pudotus edelliseen päivään 200g.

Paino siis tippui niinkuin oli ajatellutkin 😜 

Minä lähdin rinta rottingilla salille ja mies lähti ostamaan uuden patterin.