Aloitin uuden työn.
Työssäni en tarvitse autoa. En siis saa parkkipaikkaa helsingistä.
Työmatkani kuljen julkisilla, lähinnä bussilla.
Tunti suuntaansa.
Yleensä saan yksin olla.
Kukaan ei tule viereeni istumaan.
Toisaalta se ahdistaa, että oonko mä niin luontaantyötävä, että viereeni ei haluta.
Toisaalta se on ihanaa. Molemmat penkit itsellään. Voi pitää reppua siinä.
Tänään se tapahtui.
Luin kirjaa.
Viereeni punki mies.
Ei ollut helppoa hartia kyyryssä lukea kirjaa.
Luin silti.
Selkääni en voinut suoristaa, koska hartiani olisivat levinneet.
Olisi voinut vierustoveri luulla että olen isompi kuin olen.
Harhautunut.
Olin siis istumakyyryssä.
Manskulla bussissa oli paljon tilaa.
Vieruskaveri ei siirtynyt pois.
Tilaa olisi ollut.
Ärsytti.
Laitoin kirjan pois.
Virhe.
Mies avasi suunsa.
Kysyi jotain.
Puhui säästä.
Odotti vastausta.
Kylähullu vieressäni heti aamusta.
Katsoin häneen päin.
Oikein komea mies.
Siinä puhui minulle
Vertailtiin Hollannin säätä suomeen.
Pohdittiin onko sää vain asennekysymys.
Sitten hän jäi pois,
Ennen minua.
Jäi harmitus, että normaalisti niin heleä ääneni oli jotenkin aamutakkuinen.
Luulee vielä että olen raakkuja.
Valitsen huomenna saman linjan, ohuemman takin ja kauneimman hymyni.
